Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Se hetki





Ai että, olen niin innostunut makrameilusta! Sen vuoksi täytyi kaivaa pinterest taas esiin, ja onhan se nähty kuinka helposti sinne voi eksyä.. En vielä kovin isommin aio hommaan panostaa, mutta jotain jo muhii pääkopassa, antaapa vielä hetken rauhassa muhia..

Tänä iltana on vielä viimeinen joogatunti lainaryhmän kanssa, eilen sain oman joogaryhmän kevätkauden pakettiin, viisi kertaa ohjausta, oon jo ihan konkari. Tunnin lopuksi sain oppilailta kukkia, halauksen ihan jokaiselta, sekä toiveen että jatkaisin taas ensi syksynä! Kyllä meinas tippa tulla linssiin, mehän on ihan vasta tavattu, en varmaan ees tunnistais kaikkia jos törmättäis kylillä. Ja miten musta voikin tuntua niin rakastetulta, ihan ku oisin tehny jotain oikein, oon kyllä niiiiin superkiitollinen!

Tänä aamuna sain tehtyä joogaliinalla käänteisen kuperkeikan! En sitä kurssilla joulukuussa saanut onnistumaan, se kun vaatii jonkin verran lihasvoimia. En ole aikoihin edes yrittänyt sitä tehdä, mutta tänään yritin ja onnistuin! Mahtava fiilis! Tänään kävin myös torilla moikkaan entistä koulukaveria, hän kun on kansanedustajaehdokkaana, ja kansalaisvelvollisuus on myös nyt tältä kertaa jo suoritettu. Kotiinpäin ajellessa kirkkaassa kevätauringossa se sitten taas tapahtui: se ohikiitävä hetki, jonka aikana pystyin kokemaan ääretöntä onnellisuutta, rakkautta, vapautta, kuinka kaikki on täydellisen hyvin just nyt just näin. Ihanuutta sunkin kevääseen! Pus!

Ei kommentteja: