Sinne meni, viimeinenkin apukäsipari. Mietin että onkohan tämä terveellistäkään,
kun kaikki ne vie palan musta mukanaan. Toisaalta niiltä saakin niiin
paljon, muutakin kuin apua peltotöihin. Tunteiden tunteminen on aina
hyvästä. Ja odotan enemmän kuin innolla minkälaista porukkaa meille ensi
kesänä saapuu. Siihen tuntuu just nyt vaan olevan ihan liian pitkä aika..
Paljon ollaankin saatu aikaan. Paljon enemmän kuin mihin oltais kahdestaan yhdessä kesässä pystytty. Kiitollinen olen ihan joka ikisestä hetkestä, ja olen yrittänyt ottaa niistä irti mahdollisimman paljon. Nyt tuntuu, etten hetkeen osaa tehdä oikein mitään.. Vaikka olishan tuolla vielä valkosipuleita istuttamatta (ja kukkasipuleitakin, yllättäen..), ja muutama muukin homma tehtävänä ennen talvea. Mieskin lähti lomaileen hirvimettälle viikonlopuksi, joten jospa sitä jotakin yrittäis kyetä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti