Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Ulkokarvo

Vietettiin poikien kanssa eilen lauantaina ihan oikea lomapäivä, lähdettiin retkeilemään lautalla kuudeksi tunniksi Hailuotoon, saarelle jossa on yksi asfalttitie eikä siinäkään keskiviivaa :o) Koska emutarhalle ei päästy, ensimmäinen pysähdys oli Ulkokarvossa. Käytiin löytämässä yksi kätkö, katsomassa Petsamon laituri sekä Hailuoto organum.







Petsamon laituri on varmaan joskus ollut paremmassakin kunnossa, nyt ei perille asti oikein uskaltanut mennä kävellenkään. Auto jätettiin suosiolla vähän kauemmas, onneksi, loppupätkä olikin kyllä kunnon mukulakivi-töyssytie, joku on nähnyt ison vaivan kun on naputellut kivet paikoilleen. Keskellä "tietä" olikin mitä parhain eväidensyöntipaikka.

Parkkipaikalla oli kyltti, jossa sanottiin Hailuoto organum, ja siitä lähti kiemurtelemaan kunnon kivituhkapolku metsikön uumeniin. Käytiin kurkistamassa mitä sieltä löytyy, ja hyvä että käytiin, sillä siellähän oli aivan mahtava pömpeli! Pojat astuivat sisään ja ensimmäisenä testasivat että kaikuuko, ja jonkinlainen äänisysteemihän tuo kupolikko olikin. (Sitä ei liene kuitenkaan tarkoitettu kiipeilytelineeksi..)






Ehdottomasti menkää tuonne jos joskus Hailuodossa liikutte!

Ei kommentteja: