Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Pakkoja




Kevät on tullut, koska meillä on uusi aura. Taitaa olla peräti neljäs, sillä onhan tämä jo meidän viides viljelykesä. Muita tulevaa kesäelämää helpottavia hankintoja: värilasertulostin, pro-luokan painepesuri, tuliterä katuharja, fiskarsin oksaleikkurin terä, istukassipuleita ymym. Hankintalistalta löytyy vielä mansikkamuovinlevityskone sekä haravaan uusi lapa. Onneksi raha kasvaa puissa, kohta kaatuu pala metsää, pakko, että saadaan maksettua maalämpöpumppu ja kaikki pakolliset hankinnat. Puita on kaadettu myös pihapiiristä, sellaisia jotka on pakko, kuten neljän metrin päässä talosta vinoon kasvava koivu ja vaarallisen lahot puut tien varresta. Ihanat kevätillat on vietetty ihan pihalla halkoja hakaten ja pinoten, tramppiskalla pomppien, ja nenä on viistänyt maata kun on bongailtu uusia ja vanhoja vihreitä vauvoja maanrajasta. Tilan vanhalle päärakennuksenpuolikkaalle on haettu purkulupaa, harmi, mutta sekin on homma joka on pakko tehdä, ei kenenkään aika eikä varat riitä korjaamaan sitä, ja alkaa olla jo vaaraksi ihmisille koko tönö. Aiotaan keksiä terveille hirsille hyötykäyttöä. Näin se kevät täällä etenee, kohta on jo toukokuu, siitäpä muistuikin mieleen että viimeistään tänään on jo pakko laittaa sima käymään. Onneksi muistin ostaa kaikki ainekset.

Ei kommentteja: