Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Duunipäivä


Meidän alalla ei juuri kesälomia tunneta. Tänä kesänä sattui kuitenkin monen viikon "pakkoloma" ihan melkein kiireisimmän ajan kynnykselle, ja nyt olen toositosi iloinen kun olen taas työkykyinen :o)

Joten lähetääs töihin! Siinähän ne karvaiset työnjohtajat jo odottelee työpaikan ovella, valmiina vahtimaan kaikkea ylimääräistä liikettä pihalla sillä välin kun ihmiset on pellolla. Toinen vahti nukkuu navetan oviaukossa ja toinen traktorinrenkaassa. Aina kun on asiakkaita käymässä niin maalaistollukkakoirat pyritään pitämään sisällä, muuten ne hyppii vieraita päin. Talonväen liikehdintä ees ja taas ei saa otuksia välttämättä edes avaamaan silmiä. Paitsi se tramppiskahyppely saa yhden koiran huutamaan että mää kans!


Ai kun on siistiä! Pullea mansikka toivottaa tervetulleeksi työhuoneeseen..


..josta löytyy kaikkea tarpeellista: poimintakoppia, vaaka, perunapusseja, kuittilomakkeita, mansikkalaatikoita ynnä muuta, ja tämän päivän ensimmäinen kymppikilo isoja mehukkaita mansikoita.


Eikä koko päivää suinkaan tarvitse viettää neljän seinän sisällä. Nurkan takana on se varsinainen työmaa: silmänkantamattomiin mansikkapenkkejä.. Työkavereistakaan ei ole pulaa, yleensä ainakin niitä lentäviä seuralaisia on paikalla, tänä kesänä myös runsaasti sammakoita. Tänään on mm. poimittu mansikoita, kerätty huonoja marjoja pois, kitketty penkkejä, leikattu riviväleistä nurmikkoa ja viritelty rastasverkkoja. Huomenna uusi päivä ja uudet kujeet, nyt on kelitkin ihan kohdallaan (eli ensimmäinen päivä piitkään aikaan ilman vesisadetta).

2 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Tänään oltiin poikkeuksellisesti kahdella autolla marketeissa. Mies vielä aikoi käväistä yhdessä liikkeessä. Sanoin, että osta mansikoita 2 litraa! Hän vielä tarkisti, että montako? 2 l i t r a a!! Arvaa tuliko? Ei kun yksi...6 hengelle litra mansikoita! No, eiku pitsipiirakkaa ja jäätelöä seuraksi, kyllä siitä vielä jälkkäri syntyi!

Vianna kirjoitti...

Heh, miehet :o) Meillä onkin päinvastainen ongelma: jääkaapissa vielä kopallinen mansikoita eikä pakastimeen mahdu enää yhtään eikä oikein kenenkään mahaankaan..