Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Arki armas


Vaikka ihan tavallinen arki niin ihanaa onkin, olisin mielelläni pitänyt vielä muutaman lomapäivän. Meillä kuitenkin vielä joulustellaan tämä viikko, ja kuusi heitetään pihalle vasta loppiaisena. Glögiäkin on vielä jokunen purkki pukuhuoneeseen siirretyssä jääkaapissa, ja laatikoita pakkasessa. Isot lapset lähtivät omiin ympyröihinsä, ja me täällä pienten kanssa yritetään opetella uudelleen arkirytmiin. Jonkinlaista ryhtiliikettä kaipailen, vitamiinipommia ja ennenkaikkea valoa.

Vuoden aloitin ikiomalla projektilla, aion opetella syömään oikein. (Jo neljäs päivä menossa, jeee!) Kirjaston kirpparihyllystä löysin aihetta käsittelevän kirjan, ja niillä opeilla mennään nyt niin kauan kuin jaksetaan. Ruokavalion keskeinen idea on jättää sokeri ja muut huonot hiilarit pois, joten ei kauheen isoja uhrauksia vaadi. Täysjyvää on syöty tähänkin asti ja sillä mennään jatkossakin. Sokeri onkin sitten ihan vähän isompi juttu, en usko mihinkään keinomakeutusaineisiin. Täytyykin vissiin perehtyä stevian käyttöön niin pääsee joskus herkuttelemaankin.

1 kommentti:

Katja kirjoitti...

Samankaltaisella ruokasysteemillä on menty elokuusta asti :) Tosin sallin itselleni hiukan sokeria, nimenomaan sen takia etten tykkää keinomakeutuksesta.
Minä jätin kaikki viljat pois, jouluna söin kyllä tässä kylällä tehtyä aitoa ruisleipää. Oli se vaan hyvää!
Onnistunutta uuden elämän alkua!