Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

torstai 12. helmikuuta 2009

Lemmikkien säännöt

Ripustettavaksi lemmikkien luettavaksi erittäin matalalle jääkaapinoveen, eli noin kirsun korkeudelle.


Rakkaat koirat ja kissat,

Astiat, joissa on tassunkuvia ovat teidän ja sisältävät teidän ruokaanne. Muut astiat ovat minun ja ne sisältävät minun ruokaani. Huomioikaa, että tassunjäljen asettaminen keskelle ateriaani ei tee siitä teidän ruokaanne. En myöskään pidä tassunkuvaa ruokani keskellä esteettisesti miellyttävänä.

Portaikkoa eivät suunnitelleet F1-insinöörit, eikä se ole kilparata. Minun päihittäminen alaspäin juoksussa ei ole tavoitteena. Kampittamiseni ei auta, koska kaadun alas nopeammin kuin te juoksette.

En voi ostaa mitään jättisänkyä suurempaa. Tästä olen erittäin pahoillani. Älkää luulko, että jatkan sohvalla nukkumista varmistaakseni teidän hyvän olonne. Koirat ja kissat voivat oikeasti käpertyä pieneksi palloksi nukkuessan. Ei ole tarpeellista nukkua poikittain muihin nähden, levittäytyneenä mahdollisimman pitkäksi. Tiedän myös että hännän pitkäksi venyttäminen ja kielen ulkona roikottaminen tilankäytön maksimoinniksi ei ole enää muuta kuin sarkasmia.

Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia. Jos jonkin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen tai muutkaan temput ole tarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta kuin menin sisään. Lisäksi olen käyttänyt WC:tä useita vuosia - kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista.

Tätä en voi painottaa riittävästi: oikea järjestys on: Suudelkaa minua ensin, sitten voitte mennä haistelemaan toisen koiran tai kissan takapuolta.


Vastapalvelukseksi teille, rakkaat lemmikkini, olen liimannut etuoveemme seuraavan viestin:

Kaikille ei-lemmikin omistajille, jotka haluavat käydä kylässä ja silti valittavat eläimistämme:

1. He asuvat täällä. Sinä et.
2. Jos et halua heidän karvojaan vaatteillesi, pysy poissa huonekaluista.
3. Pidän lemmikeistäni enemmän kuin monista ihmisistä.
4. Sinulle lemmikki on eläin. Minulle hän on adoptoitu poika/tytär, joka on matala, karvainen, kävelee neljällä jalalla ja puhuu (ehkä sinun mielestäsi) hieman epäselvästi.


(Juttu löytyy Venäjänsinisemme ry:n jäsenlehdestä 4/2008. Tarina ei kerro kuka jutun on kirjoittanut)

1 kommentti:

Pippa kirjoitti...

Erinomaisesti sanotut säännöt.