Kesäoleilua

Yritän nauttia täysillä näistä ohikiitävistä hetkistä, välillä töistä ja välillä öllöttelystä, imeä lämpöä ja aurinkoa ihanku sitä vois varastoida talven varalle. Hiippailen pihalla paljain varpain niin paljon kuin voin, annan heinien kutitella jalkoja aamun kostealla nurmella, päivän porottamassa maassa. Jostain syystä uiminen on tänä kesänä jäänyt vähemmälle, vaan ehtiihän tuota vielä tilanne muuttua jos niikseen tulee.

Juhannuksena oli leppoisa meininki, yhtä vaille kaikki lapsetkin paikalla. Ipanaperoinen jäi vielä tänne kyläilemään kun vanhempansa lähtivät harrastusreissulle, ja me yritetään keksiä jotain muutakin tekemistä kuin puhelimen tuijottelua (ulos ei kuulemma voi mennä kun siellä on ötököitääää).

Nyt olis ohjelmassa ainakin raparperipiirakan tekoa ja tavaroiden etsimistä ensi viikon festarireissua varten, illaksi Iisalmeen töihin, sinne otan lapsukaisen mukaan.

(Opettelen luomaan postauksia kännykällä kun en jaksa avata konetta juuri koskaan)

Mitäpä oon touhunnu?

En ainakaan istunu koneella näpyttelemässä. Vaikka oon sitäkin vähän tehnyt, mutta en huvikseni. Yritänpä muistella viime viikkojen hommeleita.. Kansalaisopistojen työt kun loppui niin alkoi se ihan tyhmä repaleloma. Oli kiva käydä koulutuksessa viikonloppuna ja heittää pari työkeikkaa, mutta lomailun kannalta oli kyllä surkeeta. Muistaakseni lunta ja kylmää, ei yhtään päässy pihaileen, ja fiiliskin oli jotenkin alavireinen. Johan olo helpotti kun "työt" alkoi, eli omia joogatunteja on ollut muutama, vähän kahviladuunia, kahden kansalaisopiston metsäjoogaryhmät sekä yksi suuri salaisuus joka on vienyt hirrrveesti aikaa koko kevään.. Mulla on valokuvanäyttely Luovassa Puussa!

Multa kysyttiin joskus helmikuussa jos haluaisin laittaa töitä näytille kesäkahvilan ajaksi. Olipa homma ensinnäkin valita kuvia vuosi(kymment)en varrelta, ja sitten karsia ja karsia, päättää montako kuvaa on sopivasti, lyödä valinnat lukkoon, keksiä millä lailla laitan ne esille, teetättää fyysisiksi kuviksi, hommata kehykset ja muut matskut, kehystää ja viimeistellä, nimetä, hinnoitella, sommitella tilaan ja ripustaa nähtäville. Eikä pelkästään kaikkee tätä, sillä "voisko näyttely sittenkin olla valokuvia ja makrameeta". No miksipä ei, joten eiku vaan vielä lankoja tilaamaan, suunnittelemaan malleja, solmeilemaan, ja vielä keksimään josko jollain lailla makrameen vois yhdistää valokuviinkin. Huh! Mutta nyt on kaikki valmiina, kuvat ja makrameet kahvilan yhden huoneen seinällä virallisesti eilisestä alkaen, ja elämään mahtuu ehkä vähän muutakin kuin kaikkea edellä mainittua. Saa mennä katsomaan: Luova Puu ateljee galleria café, Pajuharjuntie 14 B, 73100 Lapinlahti. Avoinna 6.9. asti ti-pe 10-17, la 10-15, heinäkuussa myös maanantaisin 10-17. luovapuu.com

Juhlakalu Totoro

Tottooro, Mister Toronto, Rototoo, Totorontti, Torotoro, Tottenhaimi, Tottorotti, Pöllökkä, Karvahattu, Rakas pieni kissanen on yksivuotias! Synttäripäivä oli eilen, ja Totoro sai tehdä kaikenlaisia kivoja juttuja, kuten käydä ulkoilemassa, kiivetä puuhun, mennä salaiseen huoneeseen (jonne jäi vahingossa suljetun oven taakse), istua vessassa sylissä, leikkiä lempileluillaan, ja syödä herkkuja. Synttärikakku oli tehty luomukanapateesta, päällä nokare kermaviiliä, ja kynttilänä kuivattu kuore. Neo osallistui juhlintaan syömällä oman kakkupalasensa (ilman kynttilää tosin), ja leikittämällä Totoroa ahkerasti.

Totoro on pennusta asti ollut lempeä ja harkitsevainen kaveri. Jo elokuussa siinä Torin ilmoituksessa kotia etsivästä poikapennusta ilme oli niin ihanasti välinpitämätön, että laitoin heti viestiä että tuun lauantaina hakemaan. Lapsille sanoin että nyt taisin löytää Totoron. Ja kun poikasen kanssa mentiin hakemaan pentua kotiin, niin eteisessä istui harmaa kissa, josta sanoin että kato, ihan ku Nala (meidän entinen kissa). Kasvattaja katsoi mua kummissaan ja sanoi että no se on Nala, pentujen emo. Samalla kävi myös ilmi, että Totoron isä on norjalainen metsäkissa, siksi pitkät pörrökarvat ja pölyhuiskahäntä.

Totoroa kiinnostaa virtaava vesi, hanat ja sen semmoset, kaikki lenteleväiset, kuten linnut ja pikkuötökät tai vaikka tuulen mukana lentävät kuivat lehdet, ja puihin kiipeileminen. Tykkää istua hetken aikaa sylissä silloin kun saa olla siinä yksin (hyvin harvoin saa - lähinnä siellä vessassa), kehrää vaimeasti kun sitä rapsuttaa, ja osoittaa hellyyttä hampailla (ihan sievästi vaan). Nukkuu joko oviaukossa, vessan matolla, aiemmin myös käsienpesualtaassa, tai jossain pöydänreunalla tai lattialla, mielellään kyljellään niin saa mahakarvat aseteltua ilmavasti. Pelkää kovia ääniä, erityisesti imuria.

 

Totoro on melkoinen jyrsijä, yrittää vahvistaa hampaitaan jäytämällä esim. kengännauhoja, villatakin nappeja, kaapinovien nuppeja, oksia jne ja joskus vähän viherkasvejakin. Puiset neulepuikotkin kelpaa.. Ei yhtään arvosta harjaamista, vaikka pienestä asti olen sitä yrittänyt siihen totuttaa. Kynnet antaa kyllä leikata nätisti, ja silmätulehdus hoidettiin laittamalla silmään tippoja monta kertaa päivässä eikä ollut siitä moksiskaan. On silleen fiksusti arka, että väistää tarvittaessa, ja antaa Neolle kaiken sen tarvitseman tilan. Koskaan ei ole tahallaan raapaissut ketään, eikä pissannut hiekkalaatikosta ohi.

Totoro leikkautettiin pari kuukautta sitten, ja sen jälkeen se on saanut takaisin paljon pentumaisuutta. Leikkii mieluiten kissankarvoista huovutetulla pallolla, kantaa sitä suussa ja pelaa jalkapalloa, yksin tai Neon kanssa. Toinen lempilelu on leopardihiiri, eli vahvaan naruun sidottu rapiseva leopardikuvioinen karvaläpyskä, sitäkin kantaa paikasta toiseen, ja usein Neo juoksee perässä narua jahdaten. Villiintyy ihan täysin onkilelusta, jonka päässä roikkuu höyhenkimppu. Hyppii vaikka minkälaisia loikkia kun yrittää pyydystää höyheniä, ja kun saa sen kiinni niin lähtee muristen raahaamaan sitä piilopaikkaan. Tai sitten Neo on innostunut samasta lelusta ja Totoro väistää kauniisti takavasemmalle.

Alkuun Totoro ei juuri äännellyt muuten kuin maukui pienellä äänellä kärsimättömänä ruokaa odotellessaan. Kun Neo tuli taloon ja oli vielä eristyksissä eri huoneessa, niin Totoro istui oven takana juttelemassa. Ja nytkin on maailman suloisinta kun pojat käyvät kahdestaan kissankielistä keskustelua kurisemalla ja purisemalla. Mun ihanat karvapojat! ♥♥

Vihreän ikävä

Perjantaina työmatkalla sillan alla virta oli jo sulana, ja ensimmäinen ajatus oli että pääsispä uimaan. Tällä hetkellä tuntuu hankalalta kuvitella että kuukauden päästä on muka jo pellolta lumet suurimmaksi osaksi pois. Kärsivällisyyttä! Oon selaillut koneella olevia kuvia, koska muisti tuli täyteen eikä mun joogavideot enää mahdu ellen luovu jostain. Tämän postauksen kuvat on Portugalista vuodelta 2017, ja myös matkakuume nostelee taas päätään. Onneksi on Montenegron reissu tulossa syyskuussa, ja ensi vuodellekin kohde on jo mietinnässä. Tuo Portugali kyllä houkuttelis kovasti, enkä vielä tiedä olisko kyseessä joogamatka vai kavereiden kanssa tehtävä reissu, mutta pääasia on ettei mun enää tarvi matkustella yksin! En pistäis yhtään vastaan jos just nyt oisin jossain vihreässä paikassa missä aallot liplattelis nilkoissa.. Ja ehkä oisinkin ellei tämä opiston kevätkausi kestäis tyhmästi vielä paria viikkoa. Sitten on - toivottavasti - jo niin kevät ettei tee mieli poistua mihinkään kauemmas. Jaksaajaksaa, kyllä se tästä vielä kesäksi muuttuu!

Ihan intona

Se alkoi siitä kun matkalla viikonlopun makrameekurssia pitämään kävin paikallisessa kirjastossa lainaamassa aiheeseen liittyviä kirjoja, joita ei meidän kirjastossa ollut saatavilla. Hyllystä silmiin osui aika vasta julkaistu Jämälankakekkerit, jota olen haaveillut päästä plarailemaan. Otin sen epäröimättä mukaan, ajatuksena saada käytettyä mun runsaahkosta lankavarastosta jokunen kerä sellaisiin neuleisiin joita tulee oikeesti käytettyä, koska ne on kauniita ja sopivia.

Lauantain kurssipäivä kului nopsaan, ja illalla jo kaivelin lankakeriä esiin. Kirjasta valikoitui yksi malli heti puikoille, ja se on edennyt jo siihen kohtaan missä hihat on eroteltu vartalo-osasta. Kolme jämäkerää lankaa on käytetty, enkä melkein malttais odottaa nähdä mun uutta neuletakkia valmiina ja päästä ottamaan se käyttöön! Neulehommelit on olleet pitkän aikaa tauolla, tämän vuoden puolella olen saanut valmiiksi vain yhden villapaidan ystävälle, joten vähän puskista hyökkäsi tämä yhtäkkinen neuloosi.

Yllättäen lankoja onkin melkein huoneellinen - siis niinku lattian peittona kun kaivelin kaikki jemmat läpi, osan taidan suosiolla laittaa kiertoon, vääränväriset ja muuten epäkelvot, ja lopuista teen jotain. Aloin jo katteleen värejä vähän sillä silmällä että kenen lempivärejä ne on ja mihin niitä yhdistäis.. Ehkä pian tuloillaan onkin neuletakit kaikille tyttärille - ja miksei pojillekin!

 

Lankainspiraatiopuuskassa tein pari makrameejuttuakin kotona heti kurssin jälkeen. Lampunvarjostin/lyhty on ollut mulla haaveena tehdä jo pitkään, nyt Prismasta löytyi bamburenkaita, ja heti tiesin että niihin tulee mun lyhty. Pikkupussukoitakin on kiva tehdä, vaan mitähän kaikkee käyttöö niille sitten keksis? Sopii ainakin avainpussukaksi, ja pesäksi pienille viherkasveille tai ilmakasveille. Pussukkakurssikin on kehitteillä kunhan vaan saataisiin aikataulut mätsäämään.

Tikulla silmään

Lueskelin jälleen kerran vanhoja postauksia, kun etsin tietoa milloin olenkaan käynyt mun äänimaljakoulutukset. Onneksi on tää blogi, ja täällä kaikki suuret ja jokunen pienempikin tapahtuma viimeisen +15 vuoden varrelta tallessa. Sukelsin viiden vuoden taakse, ja kyllä postaustahdista huomaa että siihen verrattuna nykyään joko ei tapahdu mitään tai sitten kaikki päivittyy pikana instaan - kuten nimikin jo kertoo. Löysinpä tästä läppäriltä myös jokusen vanhan kuvan: nämä ulkokuvat on vuodelta 2009, sisäkuvat v. 2011, ja voivoi kuinka erilaista kaikki on silloin ollut. Kaikki viisi vanhaa kissaakin silloin aika nuorina ja hengissä vielä, ja koirakin. Vaikka just tässä yhtenä päivänä mietin ettei kyllä yhtään oo ikävä pissailevia kissoja, nämä nykyiset on sen suhteen niin ihania, ei ole yhtään kertaa kummallakaan pissi lirahtanut laatikosta ohi. Nyt meillä on jopa mattoja lattioilla! Ja lapsi jättää iltaisin huoneensa oven raolleen että kissat saa mennä viereen nukkumaan jos haluavat. Niin ja se syy miksi piti vanhoja ammatillisia asioita kaivaa esiin: sain kyselyn Tahkon suunnalta josko jonkinlaista yhteistyötä voitaisiin suunnitella, ja he pyysivät multa esitettä itsestäni ja kaikesta mitä tarjoan. Sellaista olen tässä pari päivää siis askarrellut.

Viime aikoina

Aurinkoisina päivinä huvittais vaan istua kissan kanssa ulkona tai kuljeskella lumikengillä pitkin pellonreunoja ja metsiä. Lomaa oli tynkäviikko, Neiti ipanaperon kanssa käytiin kaupungissa ja uimassa, ja ulkoiltiinkin melkein joka päivä, vaikka silloin just ei aurinko näyttäytynytkään. Äkkiä menee tuommoset vapaapäivät kyllä, jos nyt päivät muutenkin. Kotona olen omasta mielestä saanut hieman siistittyä paikkoja, en tiedä mihin kaikki ylimääräiset tavarat on menneet, kun ei kirpparikuormakaan kovin iso ollut, ehkä ne vaeltaa toisaalle taloon ja on siellä vastassa sitten kun raivausurakka etenee pitemmälle. Vaan tuntuupa hyvältä kun valon lisääntyessä asuinympäristö selkiytyy, eikä ihan joka tason päällä ole enää tavararöykkiöitä. Vaikka on niitä silti edelleen jossain, mutta ei joka paikassa.

 

Kuopiolainen kivijalkakauppa tilasi lisää lasisia hapsuhelmikorviksia, niitä ollaan kissojen kanssa vähän askarreltu. Aika kauan kestää yhden korvisparin näprääminen, joten pikkuhiljaa taas kartutetaan varastoa. Mihinhän muualle voisin niitä tarjota myyntiin, onko sulla tiedossa joku kiva pikku liike, jossa arvostetaan kotimaisia käsintehtyjä tuotteita? Makrameelangatkin odottaa että milloin ne uskallan kaivaa esiin, voi olla että kissoja kiinnostaa huomattavasti enemmän viuhuvat langanpäät kuin pikku helmet. Pitäis joku makrameeprojekti kyllä aloittaa, koska pian lähden pitämään viikonloppukurssia aiheesta, olis sitten opiskelijoille näytettävää. Tokihan mulla on mallitöitä vaikka kuinka, mutta aina on hyvä olla joku keskeneräinenkin mukana.

Aloin monen vuoden tauon jälkeen hoivata bokashia, kun pihalla molemmat kompostorit on jäässä ja täynnä, en ehtinyt niitä syksyllä reissun jälkeen tyhjentää koska tuli pakkaset ja lumet jo lokakuussa. Ehkä jonkunlainen viherinnostus on pienesti taas nousemassa, saapa nähä mikä on fiilis sitten kun peltoon oikeesti pääsis istutushommiin. Voi olla että tulen siinä vaiheessa toisiin ajatuksiin. Nyt riittänee jos saan eteiseen hommattua muutaman kukkasen tai viherkasvin ikkunalle (kunhan ensin vähän siistin siellä), jotenkin se tila kaipaa vihreyttä ja on sikäli hyvä paikka että kissat ei pääse sinne jyrsimään kasveja. Toisaalta haluttais myös upottaa kädet multaan ja laittaa pieniä tomaatintaimia kasvamaan, mutta missäpä ne sitten kesällä kasvais, onhan se nähty että tuolla taivasalla ei ehdi tomaatit kypsyä.

Nyt haaveilen auringosta, oleilusta metsässä, linnunlaulusta, kivoista työkeikoista, sylikissojen rapsuttelusta, keväästä, kauneudesta ja ehkä vähän rakkaudestakin.

(Kuvat viime vuodelta, tänä vuonna olen ollut laiska ottamaan kameraa mukaan ulos)