Puolivälissä

Laskeskelin tässä juuri, että nyt on puolet urakasta peruskoululaisten äitinä takanapäin. Kymmenen pitkää kouluvuotta olen aamuisin herätellyt koululaisia matkaan. Huolehtinut että tarvittavat tavarat on repussa, aamupala syötynä, läksyt tehtynä. Pakannut jumppapusseja, köyttänyt suksia paketiksi. Etsinyt aamukiireessä pipoja, lippiksiä, hanskoja, kenkiä, kirjoja, monisteita, kännyköitä. Unohtanut ostaa eväitä luokan herkkupäivään. Selvitellyt opettajien kanssa milloin mitäkin pienempää ja isompaa juttua. Ja paljon muuta, muistanut ja unohtanut.

Olisikohan juhlan paikka..? Juhlisin itseäni, omaa jaksamistani. Ja tietysti samalla pienten ja isompien koululaisteni jaksamista ja koulumenestystä. Kuluneelta kouluvuodelta tuli tänään kaksi melkein liian hyvää todistusta.

Eikä sovi unohtaa että vielä on kymmenen vuotta tätä samaa edessäpäin. Juu, kääretorttua iltapalaksi.

Joutenoloa

(Kuva viime kesältä Mummin ja Ukin rannasta)


Takana työntäyteinen puutarhapäivä. Aherruksen päätteksi kiipeän puutarhapöydälle luitani lepuuttamaan. Terassia odotellessa.. Tuoksuu tuomenkukilta ja vastaleikatulta nurmikolta. Kuuntelen. Linnunlaulua, tuulen huminaa, pörrien surinaa. Naapurin pellolla kulkee traktori. Silmät painuu väkisin kiinni..

Kaunista viikonloppua!

Iloista päivää!

Vähän-Isompi sai tämänpäiväisessä kevätjuhlassa "ilopoika"patsaan. Eikä me tietenkään oltu juhlassa, koska siellä ei meidän lapset tällä kertaa esiintyneet.

Vielä-Isomman luokka voitti yläkoulun mölökkyturnauksen. Palkintoja ei tänään ehditty jakaa.

Neiti soitti umpi-iloisen puhelun mummulasta. Viihtyy vielä sielläpäin ja kotiutuu vasta ensi viikolla.

Tänään piti Pienimmällä olla kaikkien aikojen viimeinen hoitopäivä, mutta hoitotäti oli sairastunut ja pitkään suunniteltu kevätretki lammen rantaan laavulle jäi toteutumatta. Viimeinen hoitopäivä onkin sitten jo ihan huomaamatta vietetty aiemmin. Hoitotätin kevätkukatkin jäi viemättä. Ehditäänhän me vielä käydä kyläilemässä.

Ollaan osattu nauttia yllättävästä vapaapäivästä, me molemmat. Pihailtiin tuolla kovassa tuulessa, pukattiin nurmikkoa, ihmeteltiin voikukkien määrää. Käytiin kukkatorilla miettimässä mitä kesäkukkia laitetaan. Kirkkaanpunainen ruusubegonia olisi kuulemma toivelistalla.. Haettiin multasäkkejäkin, ehkä kohta päästään sisustamaan kasvihuonetta..

Vielä kaksi kouluaamua. Enää.

En osta mitään

Täällä Blogistaniassa olen törmännyt hyvään ja varmasti hyödylliseen Älä osta mitään -"haasteeseen". Ideana on muistaakseni ettei kesäkuun aikana osta mitään ylimääräistä, lastenvaatteet alesta on sallittujen listalla.

Pitäisi olla minulle helppo homma, olen viettänyt melkeinpä äläostamitään -vuoden.. Mitähän olen viimeksi ostellut.. talon, ehkä kissan, terassilautaa.. Pienimmälle eskaripelin.. muistaakseni ihan viimeksi Aku Ankan taskukirjan. Miehen aion myös pistää ostokieltoon. Nyt voi lapsetkin lopettaa tavaroiden haluamisen koko kesäkuun ajaksi, sillä en aio ostaa mitään.

Karkkipäiväannoksetkin voi puolittaa, sipsit jättää syömättä ja jäätelöä saa ostaa vain hellepäivinä, jos silloin satutaan kaupassa käymään. Ehkä sallin kuitenkin sellaisen poikkeuksen, että alesta on lupa ostaa myös itselle joku vaate jos sellainen löytyy, kun yleensä ei löydy ja edelliset hajoaa jo päälle.. Mutta kuinka voin vastustaa kukkasia, se jää nähtäväksi. Nyt täytyykin tällä viikolla ehtiä hankkimaan kesäkukat, sekä kasvusäkit ja muut tarvittavat vermeet, jotka kuitenkin on käsitettävissä ylimääräisiksi ostoksiksi..

Tänään minut pysäytti tämä

Elämäni paras päivä


Herättyäni tänä aamuna tajusin yhtäkkiä, että tämä on parhain kaikista elämäni päivistä! Oli aikoja, joina pähkäilin, saisinko mitään aikaan alkavana päivänä, mutta minä sain! Ja sen vuoksi aion juhlia!

Tulen kulkemaan tämän päivän pää pystyssä ja iloisin sydämin. Tänään jaan elämäninnostukseni muiden ihmisten kanssa. Panen jonkun hymyilemään. Osoitan odottamatonta ystävällisyyttä jollekulle jota en edes tunne. Tänään lausun vilpittömän kohteliaisuuden jollekulle, joka näyttää alakuloiselta.

Tänään on se päivä jolloin lakkaan murehtimasta sitä mitä minulla ei ole ja alan olla kiitollinen niistä suurenmoisista asioista jotka luoja on jo antanut minulle. Muistan sen, että huolehtiminen on vain hukkaan heitettyä aikaa.

Kun päivä päättyy ja lasken pääni tyynylle, kiitän elämäni parhaasta päivästä. Ja nukun tyytyväisen lapsen unta, jännittyneenä odotuksesta, koska tiedän, että huomisesta tulee kaikkien aikojen paras päiväni!

Meistä tuli maanviljelijöitä

Näin helposti:


Kaavakkeita: tilatuki, luonnonhaitakorvaus, luonnonhaittakorvauksen kansallinen lisäosa, maatalouden ympäristötuki, tukihakemuksen peruslohkolomake, tukihakemuksen kasvulohkolomake, hakemus sopimukseksi luonnonmukaisesta viljelystä, maatalouden ympäristötuen erityistuki, hakemus peltokasvituotannon liittämiseksi luonnonmukaisen tuotannon valvontaan, hakemus luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään liittymiseksi, pellonkäyttösuunitelma, perustamisilmoituslomake....

Lukemista: luonnonmukainen maatalous, siirtyminen luonnonmukaiseen kasvituotantoon, ekologinen maatalous ja kierrätys, rikkakasvikuvasto, biodynaaminen puutarha, luomupellon kasvinsuojelu, luonnonmukaisen viljelyn tekniikka, luomuvihannesten kasvinsuojelu, mansikkaa viljelemään, luomukanan hoito, kannattava maatilayritys, kotieläintilan luomuopas, lampaan ruokinta ja hoito....

Mietittävää: kyntäjä, viljelykiertosuunnitelma, varastotilat, koneet, siemenet, peruna, tattari, ruis, sipuli, porkkana, herne, härkäpapu, mansikka, omena....

Kotiseutumatkailua

Korkeakoski, Maaninka


Olisi pitänyt lukea opastetaulu ennen kuin lähdettiin metsään..


3,5 km pitkä Kanjonin kierros osoittautuikin 5,5 km pitkäksi lenkiksi, josta viimeiset kaksi kilometriä kulki "vilkasliikenteistä" autotietä pitkin..


Käännyttiin puolenvälin Kokonkallion jälkeen samaa reittiä takaisin.


Ei kun uudelleen: alamäki, puron ylitys, ylämäki, jyrkkä reuna, alamäki, silta, ylämäki. Parissa kohdassa oli vielä jäätä..


Löytyipä se koskikin lopulta. Vielä 190 porrasta ensin alas - ja vielä lopuksi yylös.


Mahtava paikka. Ollaan käyty kerran aiemminkin, keväällä 1993 kun Neiti oli vauva. Silloin ei kierretty Kanjonin kierrosta.. Kaikki tykkäsi, pojat viiletti pitkään reipasta vauhtia. Lopussa alkoi askel kaikilla jo vähän painaa. Pienin sai viimeisen ylämäen kyyditystä. Onneksi oli jätskikiska lähellä. Täytyy tulla uudestaankin, geokätkö jäi tällä kertaa löytämättä.

Automatkalla jalat sai vähän huilia. Kun ajettiin kotipihaan, Vähän-Isompi kysyi Pienimmältä: "Mennäänkö tramppiskalle?"..