Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pakkassunnuntai





Jos olisi ollut vähän vähemmän pakkasta, tai jos aurinko olisi ollut jo vähän korkeammalla eli siis olisin saanut lähdettyä ulkoilemaan vähän aikaisemmin, olisin saanut varmaan paljon valoisampia kuvia. Nyt mennään näillä kovaa vauhtia kohti ensi viikkoa. Sitä ennen tanssituntia, jänispaistia ja hyvät unet. Iloa ja valoa juuri sinulle

perjantai 17. tammikuuta 2014

Niinpä niin

Olipa kerran mies, joka istui talonsa katolla, koska tulva-aalto vyöryi hänen kylänsä yli. Vesi uloittui jo kattoon, kun paikalle tuli pelastusryhmä soutuveneellä. He yrittivät sinnikkäästi päästä miehen luokse, ja kun he lopulta onnistuivat, he huusivat: "No, ala tulla. Astu veneeseen!" Mies sanoi: "Ei, ei. Jumala pelastaa minut."


Vesi nousi yhä korkeammalle ja hän kiipesi ylemmäs katolle. Vesi oli hyvin pyörteistä, mutta silti toinenkin vene onnistui pääsemään hänen luokseen. Taas he pyysivät häntä tulemaan veneeseen ja pelastautumaan. Taas hän sanoi: "Ei, ei. Jumala pelastaa minut! Minä rukoilen. Jumala pelastaa minut!"


Lopulta vesi peitti hänet melkein kokonaan, niin että vain hänen päänsä pisti esiin. Silloin paikalle tuli helikopteri. Se tuli aivan hänen yläpuolelleen ja sieltä huudettiin: "Tule nyt. Tämä on viimeinen mahdollisuutesi! Kiipeä sisään!" Vieläkin hän sanoi: "Ei, ei. Jumala pelastaa minut!"


Lopulta hänen päänsä vajosi veteen ja hän hukkui. Taivaaseen saapuessaan hän valitti jumalalle: "Jumala, miksi et yrittänyt pelastaa minua?" Ja jumala sanoi: "Yritinhän minä. Lähetin sinulle kaksi soutuvenettä ja helikopterin."

maanantai 13. tammikuuta 2014

Zen siitä sai





On oikeastaan tosi vaikea löytää oikeanlaisia sanoja kuvailemaan paria viime päivää, joten kerron vain että vietin i-ha-nan viikonlopun Villa Mandalassa. Kasvisruokaa, kevyttä lumisadetta, metsäkävelyä hiljaisuudessa, pakuriteetä, joogaa, hyviä yöunia, saunomista, pulahdus paljuun, kehon ja mielen puhdistautumista, rentoutumista, syvään hengittämistä, omaa aikaa, ja paljon muuta - aika täydellistä.

Ihana "joululahja" Neitiltä, hommasin sille samanlaisen :o) Eihän sitä yksin olisi jaksanut ajaa reilun viiden tunnin matkaa suuntaansa. Nyt on vuosi aloitettu voiden hyvin, ja samaa rataa on tarkoitus jatkaakin. Voi hyvin

torstai 9. tammikuuta 2014

Parhaat kaverukset / Karvapörhelöpäivitys

 

Yllä: Kaverukset lämpimänä loppukesän päivänä viilennystä hakemassa, kuva otettu 20.8, kolmisen viikkoa keritsemisen jälkeen.

Alla: Täys rähinä päällä (me vaan leikitään), kuva otettu 6.1, viitisen kuukautta keritsemisen jälkeen. (Näyttää tuo koiranturkis olevan melkoisen nopeasti uusiutuva luonnonvara..)



Yllä: Karvakaveri päivystää pikkutyttyrän ruokailua. (Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka pienen murusen saisi..)

Alla: Vastavuoroisesti karvakaveri yrittää tuoda "herkkuja" sisälle, muillekin jaettavaksi :o)

tiistai 7. tammikuuta 2014

Lumihiutaleita



Eipä ehtineet ihan kaikki lumet meiltä sulaa, ja tänä vuonna on saatu jo pariin otteeseen lisää. Aika viehättävä tuollainen ohut lumipeite. Ja ihana valo verrattuna siihen säkkiin mikä oli torstaiaamuna koulumatkalla vesisateessa.

Ai eilen piti siivota joulu pois..? Meillä kuusi pönöttää edelleen tuvan nurkassa, samoin kaikki muukin joulu: pari tähteä, kynttilät, kaitaliina. Tuntuu hyvältä antaa niiden vielä olla, joten annetaan.

Eilen tehtiin loppiaiskakku, ohje Lumihiutale-kakkuun joulupukin tuomasta kirjasta Kakkujen kuningattaret. (Tosin meillä ei ole lumihiutalemuotteja, vain tähtiä, saavat leikkiä hiutaleita.) Täytteenä valkosuklaata ja ripaus limeä, nam!


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Itsensä rakastaminen


Kun aloin rakastaa itseäni, huomasin, että emotionaalinen ahdistus ja kärsimys olivat vain varoituskylttejä, jotka kielsivät minua elämästä vastoin omaa totuuttani. Nyt tiedän, että tätä kutsutaan AITOUDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin, kuinka paljon voin loukata jotakuta esittämällä hänelle vaatimuksiani, vaikka tiedän, ettei aika ole vielä oikea eikä hän ole siihen vielä valmis - vaikka tämä ihminen olisin minä itse. Nyt tiedän, että tätä kutsutaan KUNNIOITUKSEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin haikailemasta toisenlaista elämää, ja saatoin nähdä, että kaikki ympärilläni kutsui minua kasvamaan. Nyt tiedän, että tätä kutsutaan KYPSYYDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin, että olen aina ja kaikissa tilanteissa oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja että kaikki tapahtuu juuri oikealla hetkellä. Joten saatoin olla rauhallinen. Nyt tiedän, että tätä kutsutaan ITSEVARMUUDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin varastamasta omaa aikaani ja suunnittelemasta suuria suunnitelmia tulevaisuudelle. Nyt teen vain sitä, mikä saa minut iloiseksi ja onnelliseksi, teen vain asioita, joita rakastan ja jotka saavat sydämeni hymyilemään, ja teen niitä omalla tavallani ja omassa tahdissani. Nyt tiedän, että tätä kutsutaan REHELLISYYDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, vapautin itseni kaikesta, joka ei ole hyväksi terveydelleni - ruuista, ihmisistä, asioista, tilanteista ja kaikesta, joka veti minua alas ja kauemmas itsestäni. Aluksi kutsuin tätä asennetta terveeksi itsekkyydeksi. Nyt tiedän sen olevan RAKKAUTTA OMAA ITSEÄ KOHTAAN.

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin yrittämästä olla aina oikeassa, ja siitä alkaen olen ollut harvemmin väärässä. Nyt olen ymmärtänyt tämän olevan VAATIMATTOMUUTTA.

Kun aloin rakastaa itseäni kieltäydyin elämästä menneisyydessä ja murehtimasta tulevaisuudesta. Nyt elän vain hetkessä, missä KAIKKI tapahtuu. Nyt elän joka päivä, päivä kerrallaan, ja kutsun sitä TÄYDELLISYYDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin, että järkeni voi häiritä minua ja tehdä minut sairaaksi. Mutta kun liitin sen sydämeeni, siitä tuli arvokas liittolainen. Nyt kutsun tätä yhteyttä SYDÄMEN VIISAUDEKSI.

Meidän ei enää tarvitse pelätä vastaväitteitä, konflikteja tai minkäänlaisia ongelmia itsemme tai toisten kanssa. Tähdetkin voivat törmätä yhteen, ja niiden törmäyksestä syntyy uusia maailmoja. Nyt tiedän, että SE ON ELÄMÄÄ!

- Charles "Charlie" Chaplin 70-vuotissyntymäpäivänään 16.4.1959

lauantai 4. tammikuuta 2014

Entistä parempaa




Vuoden vaihtuminen saa näköjään aikaan tarvetta jonkunlaiselle muutokselle. Uudenvuodenlupausten tekemisen lopetin joskus silloin, kun kävi selväksi että pettymys niiden rikkoutuessa on suurempi kuin se ilo mitä niistä ikinä aiheutuukaan. Tavoitteita voisi tietysti itselleen asettaa, mutta tarpeeksi pieniä, jotta ne tulisi varmemmin saavutettua. Mitäpä sitten voisin tavoitella? Rakkautta, onnea, mielenrauhaa, kaikkea sellaista tietenkin, mutta mitään ei väkisin. En aio aloittaa herkkulakkoa enkä entistä säännöllisempää urheilua, en säästää euroa päivässä, ottaa päivän kuvia, kirjoittaa päiväkirjaa, ottaa muistiin säätiloja, seurata perheen tuloja ja menoja, enkä mitään muutakaan joka sitoo liikaa tai aiheuttaa stressiä siitä että pitäisi muistaa tehdä. Ja tiedän että jossain vaiheessa vuotta sellaiset unohtuisi kuitenkin. Yleensä vieläpä aika pian.

Sen sijaan haluaisin tänä vuonna opetella kuuntelemaan itseäni ja keskittyä siihen kaikkeen tärkeimpään, eli oman itseni hyvinvointiin. Sen seuraukena varmaankin pystyisin oppimaan nauttimaan elämästä tässä ja nyt, eikä sitku sitä ja sitku tätä. Ja lisäksi vielä jos saisin aikaiseksi pikkuhiljaa raivattua kaiken ylimääräisen rojun pois kotoa, ehkä elämästä muutenkin, niin siinähän olisi tavoitteita jo kerrakseen.

Parempaa tätä vuotta kaikille meille!