Matkailua, enkeleitä, luomuviljelyä, itsensä etsimistä ja löytämistä. Kuvia ja vähän tekstiä.

perjantai 31. joulukuuta 2010

Ensi vuodelle


Flunssa tuli sotkemaan meidän loppuloman suunnitelmia. Huomenissa ajattelin olla taas terve. Vuodenvaihteen juhliminen saa jäädä vähiin: on ammuttu muutamat "raketit", syöty pizzaa ja saunottu. Kohta voisi kallistaa pään tyynyyn, maanantaina alkaa arki.

Tässäpä muutama pikku vinkki ensi vuodeksi, joka siis alkaa alle tunnin päästä (käynevät vaikka "uudenvuodenlupauksiksi"):

- Aloita jotain uutta.
- Näe maailmaa.
- Jätä menneet taaksesi.
- Valvo myöhään.
- Käy yöuinnilla.

Toivotan Sinulle entistä parempaa Uutta Vuotta!

tiistai 28. joulukuuta 2010

Sopivasti



Kunpa olisi kaikessa pystynyt pitäytymään kohtuudessa. Kuten esim suklaan syönnissä, sitä on nääs mätetty taas koko joulu, ja yhä edelleen noita rasioita kummittelee nurkissa. Kinkku oli myös liian hyvää. Nyt kun on päässyt maistamaan stressivapaata possua, niin voi olla hankalaa palata entiseen.. Laatikoitakaan ei nähtävästi syöty liikaa, sillä isommat lapset tilasivat omiin pakastimiinsa parit porkkanalaatikot. Niitä väsäiltiin eilen. Tänään meillä on sulatettu pakastinta ja suunniteltu kotiviinin tekemistä. Leivoin vielä muutaman pellillisen torttuja, ja jääkaapin perukoilta kaivoin viimeiset piparitaikinat uuniin. On niin kiva sitten joskus kesällä löytää täysi piparipurkki ja muistella joulua..

On meillä toki vähän muutakin tehty kuin syöty. Joulu on meillä ennen kaikkea perhejuhla, ja onkin oikein urakalla nautittu siitä kun koko perhe on koolla. On katseltu elokuvia, pelattu lautapelejä, naurettu, valvottu myöhään ja nukuttu vielä myöhempään. Vielä olisi lomaohjelmassa pikku reissu sukulaisia tapaamaan sekä 94-vuotissynttärit.

Leppoisia loppuvuoden päiviä!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Meillä kävi tänään joulunalusvieraita toivottelemassa stressitöntä joulua. Eilinen kaupungillajuokseminen neljän lapsen kera saikin riittää huh-huh-hulinaksi. Nyt on Neitillä ihan aito ajokortti, ja joulukin on jo melkein paketissa. Mitäpä tässä enää ressailemaan.. Jääkaappiin täytyy vielä kurkistaa ja laskeskella että ruuat riittä joulunpyhien yli. Mutta muuten kaikki alkaa olla valmiina: kuusi on pystyssä, lahjat - ne vähät (no on niitä ihan tarpeeksi, ellei liikaakin) - hujanhajan pitkin taloa, sauna pesty ja lakanat vaihdettu. Nyt vain odotellaan ajan kulumista ja joulupukkia, joka tänäkin vuonna itse kysyi saako tulla aattona käväsemään. Voi että tykkään tästä mutkattomasta maalaiselämästä!


Levollista joulunaikaa itse kullekin!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Kuuseen kurkottaa


Viidestä alkuperäisestä lasipallosta vuodelta 1992 on jäljellä vielä kolme plus yksi säröilevä, jota ei uskalla enää kuuseen ripustaa. Lasipalloja on vuosien varrella hankittu lisää, ja niiden lisäksi kuuseen on joka vuosi ripustettu olkikoristeita, joita onkin kertynyt melkoinen kasa.



Viime vuosina mukaan on kelpuutettu muitakin koristeita: keinuhevosia Tiimarista, ohuenohuita vaneritähtiä, puisia poroja, metallisydämiä, kankaisia enkeleitä.. Kynttilöinä toimii pieni valosarja. Edelleenkään meidän joulukuusesta ei löydy kimaltelevia pörrönauhoja, lametta, hilettä eikä muovia. Latvatähtikin on olkinen. Ja itse kuusenkin täytyy olla luonnollisen harvahko. Se tuodaan tupaan noin viikko ennen joulua, ja viedään pois aikaisintaan loppiaisena. Siihen asti nautitaan kuusen tuoksusta ja tunnelmasta.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Me ollaan lomalla!


Lasten joululoma alkoi eilen. Muu perhe lähti koulun jälkeen noutamaan Vielä-Isompaa jouluksi kotiin, ja me Pienimmän kanssa vietettiin ilta kirjastolla askarrellen joulukukka-asetelmia. Suurimpaan törppöön saatin nyt laitettua mm. se kauan haaveiltu jouluruusu. Lapsi teki itselleen oman asetelman, oman maun mukaan - paitsi olisi halunnut lisäksi kimaltelevia(!) kärpässieniä, ihan semmoiseen en suostunut.. Kompromissiksi kelpasi teko-omenat ja -marjat. Asetelmien pakkaamiseen meni muuten ihan yhtä kauan kuin niiden tekemiseenkin, ellei jopa kauemminkin.. Pakkasta oli 19 astetta, ja piti saada kukat hengissä kotiin. Nyt meitä ilahduttaa neljä pientä jouluasetelmaa ja yksi iso, mukaan saatiin myös sammalta ja käpyjä omia jouluaskarteluja varten.


Ennen kuin me suunnistettiin kirjastolle ja muut reissuun, käytiin hakemassa metsästä se joulun suurin "kukka". Juuri kannoin sen tupaan, ja nyt pitäisi mennä koristelemaan. -Tuu äiti, tuuuu jo!

torstai 16. joulukuuta 2010

Puolikuuta



En sitten millään pysty olemaan huokailematta näitä maisemia.. Maanantaina oli kaunis, aurinkoinen ja kylmä talvipäivä. Käytin kameraa ihan pikkupikku lenkillä naapurissa. Yritin sijoitella puolikasta kuuta kauniisti peltojen päälle ja puiden ylle.

Ja pitihän se yksi otos napata omaltakin tontilta. Ihan vielä en ole kyllästynyt katselemaan vanhaa latoa pienen metsäsaarekkeen reunassa milloin minkäkinlaisessa säässä. On nimittäin aika monessa kuvassa mukana, varmaan siksi koska näkyy heti kun astuu ovesta ulos ja kääntää kameran oikealle..


Tänään pitäisi olla siivouspäivä, mistähän sen motivaation taikoisi esiin..?

maanantai 13. joulukuuta 2010

Kiitollisuuskivi

Kirjailija ja opettaja Lee Brower kertoo seuraavanlaisen tarinan Rhonda Byrnen kirjassa Salaisuus:

"Kaikki varmastikin kokevat vaiheita joissa joutuvat toteamaan: "Mikään ei onnistu", tai: "Nyt menee huonosti." Kerran kun perheessäni tapahtui yhtä ja toista, löysin kiven, ja istuin vain tuo kivi kädessäni. Otin sen mukaani, työnsin sen taskuuni, ja sanoin: "Aina kun kosketan tätä kiveä, ajattelen jotain mistä voin olla kiitollinen." Niinpä joka aamu vuoteesta noustessani otan kiven peilipöydältä, laitan sen taskuuni ja käyn mielessäni läpi kaiken mistä olen kiitollinen. Entä iltaisin? Tyhjennän taskuni, ja siinä kivi on taas.

Tämän ajatuksen ansiosta minulla on ollut todella hämmästyttäviä kokemuksia. Eräs eteläafrikkalainen mies näki minun pudottavan kiveni. Hän kysyi: "Mikä tuo on?" Kerroin siitä hänelle, ja hän alkoi kutsua sitä kiitollisuuskiveksi. Kaksi viikkoa myöhemmin sain häneltä sähköpostiviestin Etelä-Afrikasta. Hän kertoi: "Poikani on kuolemaisillaan harvinaiseen sairauteen. Se on eräänlainen maksatulehdus. Lähettäisitkö minulle kolme kiitollisuuskiveä?" Omani oli aivan tavallinen kivi, jonka olin löytänyt kadun varrelta, joten vastasin: "Totta kai." Halusin varmistaa että kivet olisivat erityisen kauniita, joten menin joelle, valitsin sopivat kivet ja lähetin ne hänelle.

Neljä tai viisi kuukautta myöhemmin sain häneltä taas sähköpostia. Hän kirjoitti: "Poikani on parantunut, hän on aivan terve." Hän jatkoi: "Mutta tiedätkö mitä? Olemme myyneet yli tuhat kiveä kiitollisuuskiviksi kymmenellä dollarilla kappaleelta, ja kaiken sen lahjoitamme hyväntekeväisyyteen. Suuret kiitokset!"

Kiitollinen asenne on siis erittäin tärkeä."


Löysin itselleni tällaisen käteensopivan kiitollisuuskiven kaupasta. Ihan en taskussa sitä aio kannella, mutta se nököttää milloin missäkin pöydänreunalla muistuttamassa, että asenne ratkaisee. Kiitos, että sain jakaa tämän "salaisuuden" kanssasi!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Talviauringon pilkahduksia





Mies kävi aamupäivällä suksimassa umpihangessa, metsästelemässä joulukuusta. Oli nähnyt näädän (- ilman haisua siis, totesi lapsi), paljon tuttuja ja vieraampia villieläinten jälkiä hangella sekä pari varteenotettavaa ehdokasta joulukuuseksi. Puut on vielä metsässä.

Minä keitin riisipuuron, ja yhdessä tehtiin ensimmäinen satsi porkkana- ja lanttulaatikoita. Koira söi jo yhden porkkanalaatikon, ja mekin saatiin vähän maistiaisia toisesta. Lisäksi tehtiin leivinuunissa karjalanpaistia possusta ja hirvestä. Joulukinkku on sulamassa, se on ollut ulkonakasvanut onnellinen kotipossu, joka maksoi kirjaimellisesti mansikoita. Huomenna kinkku pääsee suolakylpyyn.

Meillä asuu raivopelle. Jos joku ei mene oman mielen mukaan, alkaa tavarat lennellä. Sitten mullistellaan naamaa ja lällätellään kun yrittää komentaa. Kuuluukohan seitsemänvuotiailla olla uhmaikä..?

perjantai 10. joulukuuta 2010

Jouluuntuvaa


Noniin, sotku on palannut.. Oliko tämä muka joku uutinen..? Mutta eipä nyt välitetä siitä. Vähän on jo laiteltu joulua näkyville, aattoonhan on enää kaksi lyhyttä viikkoa.

Piparitaikina on väännetty jääkaappiin muhimaan. Pipareita on leivottu ja syöty. Jokajouluiset suuret sydämenmuotoiset hyvänjouluntoivotuspiparit uhkaa jäädä tänä jouluna tekemättä, vaan emmepä ota stressiä siitäkään. Pikkusydämiä on riittävästi omiin suihin, ja lisääkin varmasti leivotaan.


Joinakin jouluina olen värkännyt pieniä kuusenkoristeita, joita olen lähetellyt joulukortteina ystäville. Tälla kertaa nekin meinasi jäädä väliin. Ei ollut mitään ideaa mitä litteää ja kirjekuoreen sujautettavaa tekisin, kunnes bongasin yksinkertaisen ja helppotekoisen vihjeen yhdestä blogista. Sen verran voin paljastaa että sydämiä ovat, sekään ei taida olla mikään uutinen :o) Tein niitä kuitenkin ihan vain muutamia, ihan vaan muutamille sukulaisille ja ystäville. Muut saavat tyytyä joko kaupan taviskortteihin tai jopa - iiik! - sähköisiin joulutervehdyksiin.. Näin tällä kertaa.


Nyt laitan joululaululevyn soimaan, lämmitän glögiä ja heilutan hetken hihoja enimpien sotkujen raivaamiseksi. Saadaan mukavaa viikonloppufiilistä. Ehkäpä väkerretään tänä viikonloppuna jo joululaatikoita pakastimeen, tai käydään joulukuusimetsällä, tai paketoidaan ensimmäiset joululahjat - ei voi vielä tietää.

Kaunista viikonloppua!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Huolestumisesta luottamisen opetteluun

Melkein kaikissa blogeissa on niin ihanat joulukalenterit. Itse en moiseen urakkaan halunnut ryhtyä, näyttää tämä joulukuu muutenkin kuluvan pikavauhtia.. Ja kun en nyt oikein muutakaan keksi, jatketaan vähän vähemmän jouluisella tekstillä, eli lisää otoksia Leena Markkasen elämän oivallusten opaskirjasta Ilo tekee ihmeitä:


Elääksemme täysipainoista elämää ja pysyäksemme terveinä on osattava sanoa myös ei. Auttamistyötä tekevät unohtavat tämän usein. He venyvät liian pitkälle auttamisessa ja väsyvät lopulta. Tuolloin on unohtunut vertaus samalla viivalla seisomisesta. Nämä ihmiset ottavat askeleen taaksepäin eivätkä pidä itseään samanarvoisena muiden kanssa. Vapaaehtoisen auttamisen on todettu parantavan auttajan omia sairauksia ja tuovan autuaallista hyvänolon tunnetta. Mutta sana vapaaehtoinen täytyy muistaa. Se tarkoittaa ilolla auttamista. Jos auttamisesta tulee taakka itsensä unohtamisen kustannuksella, siitä ei ole iloa kenellekään. Säteilemme ympäristöömme sitä, mitä olemme sisimmässämme. Uhrautumisen vaistoaa, eikä se tunnu hyvälle. Mutta hän, joka on pitänyt huolta myös itsestään ja haluaa auttaa, pystyy välittämään apua ja iloa täydestä sydämestään. Tällainen auttaminen parantaa.

Toiset meistä ovat saaneet synnyinlahjanaan taidon luovia elämän myrskyissä. He sanovat tiukan paikan tullen: -Eiköhän se siitä järjesty. Ja kuinka ollakaan, yleensä heidän asiansa järjestyvät. He eivät purista, he luottavat. Toiset meistä ovat puolestaan imeneet itseensä mallin huolestumisesta. Tiedämme, kuinka alttiita olimme lapsina vaikutteille, joten ei ole ihme, jos suhtautumisemme elämään on hyvin paljon samanlainen kuin kasvattajillamme on ollut. Jos vanhempamme sanoivat esimerkiksi: -Kaikki menee aina päin seiniä, tai: -Mitähän kauheaa nyt tapahtuu? ovat samaiset sanat todennäköisesti kuin nauhalla aivoissamme ja käytämme niitä samoin, mikäli emme vielä ole työstäneet rajoittavia ajatuksia itsestämme ja muuttaneet niitä valoisammiksi.

Huolestuminen kuluttaa valtavasti energiaa. Usein ei riitä, että huolestumme huomisesta, olemme huolestuneita myös tästä päivästä ja siitä, miten mennyt on vaikuttanut elämäämme. Huolestuminen on aivan eri asia kuin asioista huolehtiminen. Huolestuminen, liika empaattisuus ja itsensä unohtaminen voi tuntua ahdistavalta sydämen seutuvilla. Syvä huokailu ja sydämen alueen sively paljastaa huolestujan.

Mietittävää:

Uskaltaisitko kokeilla luottamista? Tunnet varmaan jonkun, joka luottaa elämään, itseensä, toisiin.. Hankkiudu hänen seuraansa ja yritä oppia tuo hieno taito häneltä. Entä teetkö joitakin asioita hammasta purren? Mieti, voisiko sen tehdä toisella tavalla tai sitten tehdä jotain aivan muuta.

On kaksi asiaa, joista meidän ei pidä huolestua: eilinen ja huominen. Kukaan ei ole koskaan sortunut tämän päivän taakan alle. Vain jos siihen lisätään eilinen ja huominen, vain silloin taakka on liian raskas. Vain silloin.

Tuntematon

maanantai 6. joulukuuta 2010

Maisemia




Nyt satelee lunta. Muutaman päivän takainen joulukuinen kaunis auringonnousu tuli onneksi kuvattua (likaisen) ikkunan läpi. Sisällä maisemat näyttää vaihtelevilta. Olen saanut raivattua paljon! Tuvan puolelta jo ruokapöydän, apupöydän, kaksi lipastoa, takan(=leivinuunin)reunuksen, sohvan, arkun, - siis näiden päälliset, lattiankin osittain. Keittiöstä on niin ikään tasot käyty läpi, ne vaan tahtoo jatkuvasti kerätä roinaa makoilemaan. Eteinenkin on suht ok. Ajattelin päästä ns. joulusiivouksessa vähemmällä kun aloitan ajoissa. On vaan hirvee homma saada kaikki siistit tasot pysymään siisteinä, huhhuh! Meitä kun ei ole koulutettu moiseen siisteyden ylläpitämiseen..

Ja kuten kuvasta näkyy, raivaajaa odottelee vielä toinen puoli tuvasta, samoin portaikko, yläkerran aula, jne. "Pukuhuoneesta" ja kodinhoitohuoneesta puhumattakaan.. Onhan tässä vielä aikaa. Tällainen kolmen päivän pidennetty viikonloppu on kyllä melko huono, ehtii ipanoilla rytmi jo keikahtamaan liikaa yökyöpeliyden puolelle, eikä itsekään saa oikein kiinni rutiineista. Mutta huomenna on taas ihana arki, saan herätä ajoissa ja hommailla koko päivän just sitä mitä huvittaa. Toivottavasti huvittaa jatkaa raivaamista..

Yhdet valotkin on jo ripustettu sisälle, ja toiset ulos. Kohta joulu tulla saa..