Matkailua, enkeleitä, luomuviljelyä, itsensä etsimistä ja löytämistä. Kuvia ja vähän tekstiä.

torstai 26. elokuuta 2010

Luomuilun lyhyt oppimäärä


Tänään kauppareissulla vakoilin kanssa-asiakkaita. Hyvin tottuneesti kädet kurkottaa hyllyltä juuri sen vanhan tutun paketin. Niinhän minäkin toki teen, poimin kärryyn vanhasta tottumuksesta luomumaidot, -jauhot, -hiutaleet, -ketsupin jne. Silmät kannattaa kuitenkin pitää auki, luomuperhe laajenee jatkuvasti. Viime aikoina meidän lähikaupasta on löytynyt esimerkiksi luomuriisiä ja -rusinoita. Aikoinaan kaupoista sai myös luomumausteita ja kuivattuja yrttejä, nykyään en ole löytänyt esim. oreganoa tai kanelia luomuna enää juuri mistään.

Luomumaitoa meillä on juotu jo reilu kymmenen vuotta. Joskus on käynyt niin että kaupasta on luomumaito loppunut ja on tullut ostettua tavallinen maitopurkki. Usein se on jäänyt kokonaan juomatta, toki maistuukinhan se erilaiselta, lasten mielestä varsinkin. Luomumaidon hintaa kannattaa vertailla kauppojen välillä, mutta ei tavallisen maidon kanssa. En edes tiedä mitä maitolitra nykyään maksaa.

Maidon jälkeen luomuksi vaihtui kananmunat. Niitäkin saa joka kaupasta, eikä hintaero ole kovin suuri. Puurohiutaleita ja jauhoja saa luomuna jo ison valikoiman. Makaroneja, ketsuppia, sokeria, hunajaa, kahvia, teetä, ruokaherneitä, ruisleipää löytyy luomuna vähänkin isommista kaupoista. Kaikkia niitä ei meidän kylältä edes saa, mutta välillä tehdään sityyn hamstrausreissuja. Pieni ristiriita on siinä, että moniakaan tuotteita ei saa täysjyväluomuna. Esim. makaronia tai vehnäjauhoa ostaessa pitää valita haluaako luomua vai täysjyvää, minä kun haluaisin ne molemmat samassa tuotteessa.

Ihmeekseni huomasin, että Lidlistäkin saa nykyään luomua. Omenamehu on siellä hyvinkin edullista valion vastaavaan verrattuna. Vaikka eipä se olekaan kotimaista, mutta eipä kovinkaan monen omenatäysmehupurkin kyljessä taida komeilla joutsenlippumerkki. Viimeisimmäksi ollaan siirrytty luomuviineihin. Niitä ei meillä paljon kulu, mutta senkin vähän juon mieluummin luomuna.


Kuopion suunnalla liikkuville suosittelen käyntiä Topin maatilamyymälässä Muuruvedellä. Siellä on varmasti tuhansia luomutuotteita: paikallisten tuottajien tuoretuotteita, kuivatuotteita läheltä ja kaukaa, intiaanisokeria, ekopesuaineita ym. Viimeksi ostin Topilta mm. kyssäkaaleja, kuivattuja banaanilastuja, kurpitsansiemeniä sekä suklaata, kaikki luomua tietysti. Sieltä saa vaikka luomubanaania, -ananasta tai -kiiviä..

tiistai 24. elokuuta 2010

Seitsemän


Seitsemän elukkaa - alkaa tuntua että siinä on jo liikaa, kun asuvat kaikki sisällä. Pihaelukoita voisi olla enemmänkin, kanojen lisäksi vaikkapa niitä lampaita, minipossu, poni ja aasi. Ja nyt olen rakastunut myös ylämaannautoihin. Ties vaikka joskus..

*******
Sain Heliltä Kotoisaa arkea -blogista ihanan tunnustuksen! Kiitos Heli!


Tähän tunnustuksen liittyy vaikeita tehtäviä. Ensin täytyy kertoa seitsemän asiaa itsestään. Hmm.. Mitähän mullistavaa sitä keksisi kertoa..

1. Olen onnellinen nykyisessä elämässäni. Pyrin elämään niin, että voisin olla iloinen, reipas, kiltti, positiivinen ja hymyileväinen, tyytyväinen jokaiseen päivään. Yritän ulkoilla ja liikkua paljon, syödä terveellisesti ja nukkua hyvin.

2. Yritän pelastaa maailman, tai ainakin oman maailmani. Meillä suositaan luomua, lähiruokaa, ekotuotteita, vihreää sähköä, lihasvoiman käyttöä ym. Haaveissani pidän pientä luomukauppaa ja -kahvilaa omassa pienessä ekokylässä.

3. Tykkään värkätä kaikenlaista. Tämän syksyn kansalaisopiston esite on luettu hiirenkorville, ja toivon pääseväni talven aikana tutustumaan ainakin kivenmaalaukseen, hopeasavikorujen tekemiseen ja paperikassin punontaan.

4. Olen varsinkin isossa joukossa ja vieraiden seurassa ujo ja hiljainen sivustaseuraaja. Tuttujen seurassa taas melkeinpä päinvastoin. Toisaalta en tykkää jos esim. asiakaspalvelijat on hiljaisia hissukoita, sellaisia anteeksi-että-olen-olemassa -tyyppejä. Sellainen en omasta mielestäni ole.

5. Tykkään väreistä, vanhoista tavaroista ja luonnonmateriaaleista. Vasta maallemuuton jälkeen olen tykästynyt vanhoihin monenkirjaviin maalaishuonekaluihin, joita onkin löytynyt mökiltä, vinteiltä ja aitoista, täältä sekä muualta.

6. Rakentelen vanhasta maalaispihasta omannäköistä puutarhaa hitaasti ja pikkuhiljaa. En välitä muiden mielipiteistä minkälainen piha tai koti tai elämä juuri meillä pitäisi olla, eihän sitä mitenkään voi muut tietää. Laitan vaikka keskelle pihaa uima-altaan jos huvittaa.

7. Haluaisin olla keittiöihminen. Sellainen joka essu päällä ja kädet jauhoissa leipoo pullat ja leivät, laittaa perheelle hyvää ruokaa hyvillä mielin, osaa säilöä syksyn sadon tehokkaasti. Ehkäpä minusta vielä joskus tulee ihana pullantuoksuinen keittiöihminen.

Ja toinen vaikea tehtävä on ojentaa tunnustus eteenpäin seitsemään kauniiseen blogiin.. Ensiksikin haluaisin ehdottomasti ojentaa sen Helille itselleen, niin kotoinen ja ihanan arkinen on Helin blogi. Lisäksi jaan tunnustuksen näille:

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Hyrskynmyrskyn


Nyt kun alakerrasta on kaksi makuuhuonetta tyhjentynyt/tyhjentymässä, on yläkerran poikakaksikko päättänyt saada omat huoneet. Ihan sovussa, ilman tappeluja jakoivat kumpi saa kummankin huoneen. Pienin on asunut omassa uudessa huoneessaan jo synttäreistään lähtien. Aluksi nukkui isoveljeltä perityllä patjalla lattialla, sitten saatiin kannettua oma sänky huoneeseen, ja nyt pikkuhiljaa muitakin tavaroita. Vähän-Isompi on saanut luvan asua Neitin huoneessa, tosin omia tavaroita sinne ei ole vielä yhtään mahtunut viemään. Niitä siirrellään sitten lokakuussa kun Neiti oikeasti tavaroineen muuttaa omaan kotiin.


Yläkerrassa poikien entinen huone on siis tyhjillään, vaan ei lähimainkaan tyhjä. Päädystä, josta Pienimmän tavarat on raivattu pois, näyttää tulevan vierashuone. Raahasin sinne yläkerran aulasta 160 cm leveän runkopatjan, joka on tähän asti toiminut etupäässä Isokoiran sänkynä.. Isokoira saattaa olla ensi yönä ihmeissään, sillä siltä - samoin kuin kaikilta muiltakin elukoilta Pikkukoiraa lukuunottamatta - on eilisillasta lähtien evätty pääsy myös makuuhuoneeseen. Poikien entiseen huoneeseen tulee myös piiitkä työpöytä, johon mahtuu kaikki tietokoneet ja muut työhärvelit, kaappitilaa sekä ehkä myös hieman käsityö-/askartelutilaa. Katotaan nyt paljonko sinne kalusteita mahtuu.


Yläkerran aulaan tulikin ruhtinaallisesti tilaa kun runkosänky lähti pois. Siitä tilasta kaavailin ratkaisua ikuisuusongelmaan, eli pyykinkuivaukseen. Tänään onkin kesän ensimmäinen sadepäivä, joten sisällä taas tarvitaan pyykinkuivaustilaa. Kaikista kätevin ratkaisu ei toki ole, sillä meidän kodinhoitohuone kokoluokkaa yks kertaa kaks metriä sijaitsee alakerrassa. Mutta eiköhän noissa portaissa jaksa ravata pyykkienkin kanssa. Vielä jää ratkaisematta sukkaongelma, josta raportoin joskus myöhemmin..


Portaiden alapäässä oleva huone taas on pitkään ollut vain tavaroita täyteen tungettu ja ankea läpikulkutila. Nyt olen purkanut ikkunan edestä taimikasvatushyllykkösysteemit pois - joko oli aikakin?!? - ja kääntänyt alimmaisena olleen turkoosin pirtinpenkin nurinpäin tuvan lattialle odottamaan jalkoja, ja edelleen siirtoa leikkimökkiin. Penkin alla sijainnut Miehen liimalevyjämävarasto siirtyy portaiden alle, ja kaikki muu huoneessa ajelehtiva roina kuljetetaan roskiin/kirppikselle/varastoon. Huoneessa oleva sohva on toimittanut sängyn virkaa Neitille, ensi viikonlopuksi pitää miettiä nukkumakuviot uusikisi kun Vielä-Isompikin vierailee kotona.


Tämän kaiken hyrskynmyrskytyksen lisäksi keittiö on pakkopakko saada uuteen kuosiin pianpian! Ensin vain odotellaan lämmityskauden alkamista, että lattialankut kutistuu minimimittoihinsa ja ne voi maalata.

perjantai 20. elokuuta 2010

Tammi



Tietää asuvansa melko etelässä, kun makuuhuoneen ikkunan edessä kasvaa suuri tammi. Korkeutta tammella on taloa enemmän, ehkä kymmenisen metriä. Iäksi joku arvioi neljäkymmentä vuotta, voisikohan olla niin vähän. Keväisin oksanhangassa pesii rastaat.

Uudistalo on rakennettu liian lähelle tammea, ei ole ajateltu että puu vielä tuosta kasvaa. Vanha talo on vähän kauempana puusta, mutta se onkin ollut pystyssä jo kauan ennen kuin joku on istuttanut tammen paikalleen.

Alkukesällä tammi kukki, ja nyt siinä on jonkun verran terhoja. On tehnyt niitä ennenkin, sillä lähistöltä löytyy ainakin kolme poikasta. Tammen alla on ryteikköä, josta olisi tarkoitus raivata pois nokkoset ja vatut sekä villiherukat. Myös kirsikkapuu kasvaa tammen alla, ja sekin tekee poikasia ahkerasti, kirsikoita ei niinkään. Pari punaherukkapuskaa saanevat jäädä tammen kainaloon, pellon puolelle suojaksi voisi laittaa mustaherukka-aidanteen. Runkoa kiertämään olisi ihana saada istuskelupenkki, joka saisi harmaantua lähes huomaamattomaksi. Tammen alla on vähän salaisen puutarhan tunnelmaa.

Eilen tammen oksalla istui karjumassa täplikäs kissapeto, koira sen taisi sinne ajaa.

maanantai 16. elokuuta 2010

Tiesithän


Mitä tunteita sisälläsi onkin, sinulla on niitä huomenna kaksin verroin lisää.

Huolet vetävät puoleensa lisää huolia. Pelko vetää puoleensa lisää pelkoa. Murheellisuus vetää puoleensa lisää murheita. Tyytymättömyys vetää puoleensa lisää tyytymättömyyttä.

JA..

Ilo vetää puoleensa lisää iloa. Onnellisuus vetää puoleensa lisää onnea. Rauha vetää puoleensa lisää rauhaa. Kiitollisuus vetää puoleensa lisää kiitollisuutta. Hyväntahtoisuus vetää puoleensa lisää hyväntahtoisuutta. Rakkaus vetää puoleensa lisää rakkautta.

Työsarkasi on sisälläsi. Jos mielit muuttaa maailmasi, sinun on muutettava se, mitä tunnet sisälläsi.

lauantai 14. elokuuta 2010

Paloja









Asuntomessuilta.

torstai 12. elokuuta 2010

Betoniporsaita äidin oomme kaikki


Ihan hullua hommaa huippuhelteillä väkertää betoniruukkuja.. Löysin joku aika sitten meidän talon julkisivusuunnitelmat, ja niissä oli piirretty todellisuudesta poiketen pääoven eteen kivipaasiportaat. Siitä se ajatus sitten lähti.. Pari viikkoa sitten, lomalla, tekaisin tällaisen ihanan jalallisen ruukun olemattomien kiviportaiden reunalle. Jospa ne portaatkin sitten joskus rakentuisivat. Muotit hankin aiemmin kesällä muoviruukkualesta, yhteensä niille tuli hintaa noin 7 euroa. Plus sitten betonit päälle, melkein yksi säkillinen tähän upposikin. Ja jäihän se vähän reunasta vajaaksi, mutta ei se mitään. Eniten tykkään just noista rosoista ja kuplista, ei saa olla liian täydellistä. Ja vielä parempi, kun pinnassa alkaa kasvamaan jäkälät ja sammalet..


keskiviikko 11. elokuuta 2010

Huomenna se alkaa!


Valmisteluja koulua varten on tehty: on käyty parturissa, on valittu kelvollinen reppu isojen sisarusten reppuvalikoimasta, on saatu synttärilahjaksi penaali, on testattu että viime kevään lenkkarit mahtuu vielä jalkaan, on käyty koulun ovesta lukemassa uusien, eskarista tuttujen luokkakavereiden - ja opettajan - nimet.

Huomisaamuna kello 7.15 koulukyyti tulee hakemaan pojat postilaatikolta. Odottelua koulun pihalla on aamulla puolisen tuntia. Onneksi samalla kyydillä kulkee vielä samoja tuttuja poikia kuin viime vuonna eskarikyydilläkin. Ja ehkä sitä isoveljenkin kanssa voi koulun pihalla aamusella "nahistella". Iltapäiväkyyti ei kulje yhtä sujuvasti kuin aiempina vuosina, kotimatka voi venyä jopa tunnin mittaiseksi. Keskiviikkona kyyti kotiinpäin lähtee vasta tunnin päästä koulun loppumisesta.

Pojilla on sopivan pienet luokat, 1B:llä on 10 poikaa ja 8 tyttöä, 6B:llä 7 poikaa ja 12 tyttöä. Opettaja on molemmilla tänä vuonna uusi. Ykkösluokan nuori naisope on erikoistunut musiikkiin, ja kuutosluokan opettajana aloittaa tuttu teknisen työn ope.

Tästä se taas alkaa, arki.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Pot - a - Toes


Ne on isoja ja hyviä ja niitä on paljon!

Niitä voi kysellä sähköpostilla, ainakin alkuun myydään suoraan tilalta.

perjantai 6. elokuuta 2010

Takapihalla


Talon päädyssä on meidän pikku terassi. Ne vähät kukat mitä jaksoin laitella kärsii kuivuudesta, ruukkupajukin on harva, hassu tupsu. Keräilin terassille pöytien ympärille tuoleja, ja samalla vartioin grillissä kypsyviä kesäherkkuja. Grillatut kesäkurpitsat on tooosi herkkua!


Tuoleja löytyi kymmenen, plus se yksi grillin ääreltä. Lisää istumapaikkoja on muutaman askeleen päässä olevassa leikkimökissä. Huomenna sään salliessa vietämme 7-vuotissynttäreitä terassilla ja takapihalla. Leikkimökin pöytä on jo melkein katettu, vain kakku ja kahvit puuttuu.


Vieressä olevalla kasvimaalla kasvaa hurjasti kesäkurpitsoita, herneitä, porkkanoita ja punajuuria. Sipuleitakin muutama, punaisia ja valkoisia. Kasvihuone on ollut huonolla hoidolla, sieltä tulee muutama tomaatti ja paprika sekä pari avomaankurkkua. Vähän naposteltavaa ;o)


tiistai 3. elokuuta 2010

Poikaset lähtee kotipesästä..


Aamulla kävi luomutarkastaja. "Viljelyyn on ottauduttu hyvin. Monipuolinen kasvitilan viljelykierto, mukana myös puutarha- ja marjakasveja. Kasvinsuojelu on suunniteltu monipuolisesti eri menetelmin. Rikkakasvitilanne hyvin saatu hallintaan. Kirjalliset suunnitelmat ja kirjanpito on kiitettävällä tasolla."

Luomutarkastuksen jälkeen Mies lähti viemään Vielä-Isompaa uuteen "kotiin", jonne enokin muutti tänään kämppäkaveriksi. Mies viipyy yön yli, neuvoo pojille kauppareitit, laittavat yhdessä ruokaa ja testaavat miten uni uudessa huoneessa tulee. Ovat ehkä käyneet patjakaupassa ja ostamassa shampoota. Huomisesta lähtien saavat pojat pärjätä kahdestaan. Ensi viikolla alkaakin koulu, kaksoistutkintoa on tarkoitus alkaa kahlaamaan läpi.

Illemmalla kävin pienten poikien kanssa viemässä Neitin Kuopioon asumaan. Neitin koulu alkaa jo huomenna, ja "oma" kämppä vapautuu näillä näkymin vasta lokakuun alusta. Siihen asti saa nukkua serkkutytön sängyssä varaperheessä: "vanhemmat", "pikkusisko ja -veli" sekä kaksi kissaa. Viikonloppuisin nähdään. Pehmeä lasku omaan elämään.

En jaksaisi uskoa että meille on taas luvattu viikonlopuksi yli kolmenkymmenen asteen helteitä! Kyllä nämä olis jo riittäneet..

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Tadaa!


Tänä aamuna heräsin patjalta lattialta kaupungissa, ei niin kovin kaukana kotoa. Käytiin Neitin kanssa eilen KuopioRockissa katselemassa The 69 Eyesiä, kuuntelemassa PMMPtä ja vähän myös The Baseballsia. Loput keikasta kuunneltiin pimeässä kesäillassa kyläpaikan pihalla. Aamukävelyllä kävin Valkeisenlammen rannalla. Kotiin piti rientää viettämään hääpäivää. Mitään erikoisen kummallista ei keksitty tällä kertaa suunnitella. Mies leipoi mustikkapiirakan, joka tarjottiin perheelle "piknikillä" leikkimökissä. Kahdestaan-aikaa vietettiin metsäautotien reunalla vattuja poimien.

Arvontakin on suoritettu. Oikea vastaus kysymykseen oli koira, joka näyttää kylläkin pitkäkarvaiselta norjanharmaalta hirvikoiralta, mutta ei ole. Vaan on siis saksan(hollannin)pystykorva, keeshond. Kaikki vastaukset osallistuivat tietysti arvontaan, jossa Onnetar suosi tällä kertaa Unelma-allia. Onnea! Laitahan osoitetietoja tulemaan osoitteeseen viannah(ät)windowslive.com, niin laitan paketin postiin.